maanantai 30. joulukuuta 2013

Lomalla viimeinkin, voin ottaa iisimmin...

Olen vielä lomalla muutamn päivän. Lomailu tekee hyvää, vaikka työtäni intohimolla ja rakkaudella teenki. Tällääsen luovantyön ihmisen on oikiasti pakko tyhjätä päänsä kovalevy välillä, että sinne mahtuus uusia idoita, ajatuksia ja suunnitelmia. 

On tärkiää tyhjätä päänuppi (mun tärkein työväline) pari kertaa vuodessa. On tärkeää ettei ala toistamaan itseään ja saa uudenlaisia ideoita uusille asiakkailleni. Viikko riittää siihen, että alkaa jo itsestään tulla uusia luonnoksia paperille. Nyt vaan malttaa vielä odotella vuoden vaihtumista ja sitten uusien suunnitelmien kimppuun täydellä tohinalla. 

Paljon on taas mielenkiintoisia töitä tulossa heti alkuvuoteen! Tässä olen loman aikana tyhjännyt kamerasta kuvia koneelle ja joitakin viimeisimpiä niistä teille näytille.

Farkkutytölle kaulakoru. Korussa on käytettä 925 hopeaa, zirkonia ja farkkukangasta. Hauska työ :)

Tähän koruun valoin kaikien hyvän onnen, tsempin ja toivon. Tuokoon se lahjansaajalle seuraavan F1 Maailmanmestaruuden :). Tsemppiä Vale!

"Rakkaudesta versonneet" Korun köynnöksessä perheen  neljä kullannuppua ovat saaneet omat timanttinsa. Sormus valmistettiin valkokullasta ja on jatkumoa aiemmin valmistetulle vihkisormukselle. Ihana työ <3

Täman korun nimi on "Ajan Kultavirta". Korun tilasi mies vaimolleen lahjaksi. Hän oli käynyt hakemassa kiven vaimonsa jokaisen kotitalon pihasta!!! (useampi vuosi mennyt). Yhdeksän entistä kotipaikkaa tuli istutettua raakahiottuina kivinä kultaiseen elämän virtaan. Ihan kertakaikkiaan sydämeen asti menevä työ 

Tässä on sulatettu ontto cordell ketju (sitä on korjattu monen monta kertaa) Tehtiin siitä pikkuisia kultaisia rinkuloita sormeen...kestävät pidempään ja kiva yhdistellä muitten sormusten kanssa. Muunneltavissa moneksi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti