lauantai 21. tammikuuta 2012

Elokuva-Elli ja Härmä elokuva




 Etelä-Pohjanmaan Kauhavalla kuvattu Härmä on western, perhekronikka, toiminta-elokuva, epookki ja rakkaustarina. Näin kuvailee tuotosta sen käsikirjoittaja ja ohjaaja JP Siili. 1800-luvulle sijoittuvan, pohjalaisista puukkojunkkareista kertovan teoksen ensi-iltaa ovat paikan päällä juhlistamassa myös elokuvan tunnetut näyttelijät Lauri Tilkanen, Pamela Tola, Mikko Leppilampi, Pirkka-Pekka Petelius sekä Kari Hietalahti.


Kauhavalla ei koskaan ennen ole järjestetty näin suurta elokuvatapahtumaa ja kaupunki pitääkin tapahtuman järjestämistä kunnia-asiana. ”Kulttuurimme juuria koskettava Härmä-elokuva otettiin alueellamme ja koko maakunnassa sydämellä ja innostuneesti vastaan”, kertoo Kauhavan kaupunginjohtaja Harri Mattila.
Maailman ensi-ilta Härmän kuntokeskuksessa 27. tammikuuta. Elokuvateattereihin Härmä tulee 17. helmikuuta.
Linkki Härmä elokuvan sivuille


Tässä Ellin perhe

Elli ja elokuvan äitee

1 kommentti:

  1. Heippa! Olin myös Härmä elokuvassa avustajana, joten ajattelin herätellä muistoja katsomalla elokuvasta kuvia googlen kautta ja löysin tämän. Suureksi yllätykseksi bongasin itseni kuvan oikeasta laidasta, aivan Ellin vierestä! Mikä suuri yllätys, sillä luulin ettei mitään kuvia olisikaan. Olisin kiinnostunut näkemään lisää kuvia jos niitä mahdollisesti on sinulla, kuvanmuokkauksella tai ilman. Jos kuvia on sinulla, olisin kovin iloinen jos laittaisit niitä vaikkapa sähköpostiini! Spostini on; jmakikojola@gmail.com. Kiitos jo etukäteen! :)

    VastaaPoista