lauantai 21. huhtikuuta 2012

Näytelmä harrastus

Mulla on maailman mukavin harrastus! Olen saanut olla mukana Ilmajoen Nuorisoseuran harrastajaporukassa nyt kolme vuotta. Oli ihana palata mukavan harrastuksen pariin 17 vuoden tauon jälkeen. Ensimmäisenä vuotena olin Kaisu näytelmässä Liian paksu perhoseksi. Viime vuonna olin Ilona Huttunen näytelmässä Harmaat pantterit. Tänävuonna oon pörsköttäny Irma Alamaa-Jääskönä näytelmässä Sortin sakki.
Meillä on hieno porukka ja on mukavaa, että oon päässyt mukaan tähän taitavaan sakkiin.

Näytelmäharrastus on parasta mitä voin kuvitella vastapainoksi kiireelliselle ja työntäyteiselle elämälleni. Rakastan työtäni yli kaiken, teen sitä mielelläni, mutta jokahinen tarvii välillä lepoa töistä.

Luovan alan töistä on vaikea olla poissa vapaa-ajalla. Kun tekee tälläistä työtä, niin ei voi kääntää päätänsä off asentoon, kun laittaa työhuoneen oven kiinni. Vaikka kädet ei mitään tekisikään, niin pää raksuttaa ja työstää juttuja kaiken aikaa.

Näytelmäharrastus on antanut mun aivoolleni maharollisuure työstää välillä jotakin muutaki kuin juotoksia, liitoksia, istutuksia, muotoja, materiaaleja, kiviä, helmiä...


On ihanaa, että voi siirtää ittensä neljäksi tunniksi viikossa täysin toiseen maailmaan. Kun ensi-ilta ja esitykset lähestyy, sitä muuttuu lähes päivittäin toiseksi ihimiseksi...

 Tänävuonna oon saanu pörsköttää ja hörsköttää eläkeläis-Irmana pitkin kylpylää... 

Karonkkaa vietettiin eileen, mutta siitä huolimatta esitetään näytelmää yleisön pyynnöstä vielä kaksi kertaa 24.4 ja 25.4. Jos mahdollista niin tulkaa kattomaan esityksiä Ilmajoelle kunantalolle.


P.S Niin muuten, minusta piti tulla näyttelijä. Lähdin opiskelemaan 15 vuotiaana maailman kuuluisammaksi näyttelijäksi Keski-Pohjanmaan Opistoon Käläviälle. Sieltä sain vuoden jälkeen matkaani megalomaanisen esiintymispelon, joka kasvoi lopulta niin suureksi, että jätin näytelmäharrastuksen kokonaan kun täytin 18 vuotta. Sitä ennen kyllä kerkesin kuitenkin näytellä Ameriikassa asti (viimeisen esityksen vedin meinaan Floridassa Suomalaisten asuttamalla Lake Worthin alueella sijaitsevassa vanhainkodissa :D)...

-Jenni-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti