Elli tokaasi joskus mulle: "Te aikuuset ootta sitte kummallista väkiä. Kun teiltä jotaki kysyy, niin koskaan kukaan ei vastaa kunnolla. Mumma on sellaanen joka sanoo aina: "täytyy harkita". Anne (mun veljen vaimo) sanoo aina: "ei uskalla luvata vielä mitää". Iskä sanoo aina heti jotta EI! Sinä äitee oot ainoa joka AINA lupaa, muttet taharo pitää sitä mitä lupaat!"
Kyllä mä oon täs asias petraantunu...oikee tosiki, mutta viime viikolla tunsin taas itteni niin tottavieköhön kelevottomaksi. Poika joka ehtoo pyysi mua tuomahan ittellensä kaupasta foliota, jotta vois rakentaa ittellensä munapannun. Mä sanoon joka aamu, jotta sitte haetahan kun tuut koulusta. Kun poika tuli koulusta, mä sanoon että haetahan illalla. Illalla lupasin, että isä tuo kun tuloo töistä ja aamulla sitte täälä sua odottaa. Näin meni koko viikko.
Perjantai aamuna Eino sanoi: "Mä oon antanu sullen armoa täs asias jo monta kertaa, muista äitee jotta meillä lapsillaki loppuu joskus kärsivällisyys!" Se on niin vähäästä mitä tuo mukula multa yleensäkkään pyytää, niin siksi tunsin olevani niin kelevotoon. Mä nieleskelin itkua ja kasasin itteni.
Foliota hommattihin, poika teki pannun, paistoi munan, söi sen, näytti peukkua ja sanoi:
"Oli niin hyvää, kiitos äitee, sä oot kyllä oikee äitien äiti!"
Voi kun nuo mukulat muistaas ikuusesti sen, että jotakin tehtiin, eikä sitä että aina vaan luvattiin!
-Jenni-
surenpentujen käsikirja.. :-) mun aivan syrän oli väärällänsä kun lujin tätä tarinaa, mä elin sun äireen tuntoja ja tuskia. kersaan kaikkiviisahia päätelmiä -onneksi jutus oli onnellinen loppu ja munkaan ei tarvinnu kun kerran niistää ja pyyhkäästä vaivihkaa villatakin hihahan poskipiäliä...
VastaaPoistakyllä ne meirän kersat muistaa, nauraa ne ja sanoo notta outoja noli, mutta parahia mitä meillen oli suatu ja tarkootettu!